29.1.2014

Näyttelyvuoden korkkaus.

Tämän vuoden näyttelytkin on nyt korkattu. Viime vuoden tapaan Severin kanssa päästiin Jalostuspäivien näyttelyyn Kuopioon.

Alunperin oli tarkoitus tehdä reissu välillä Pirkkala-Kannus-Kajaani-Siilinjärvi-Kuopio-Pirkkala, mutta Kannuksen reissu ja sen myötä myös pitkään suunnittelemani tokokoe jäi väliin. Ja tietysti Jemman treffaaminen. Auto lähti sitten käyntiin silleen että olisin ehtinyt tokoilemaan, mutta kun sain käskyn isukilta tulla suoraan Kajaaniin. Oli ihan hyvä etten riskeerannut jäämistä Pirkkalan ja Kannuksen välille, koska olin jäädä Jyväskylässä valoihin ja Kuopion motarilla ajelin mm. 80 vauhteja kolmosvaihteella.. Pääsin kuin pääsinkin Kajaaniin asti ja perjantai toi tullessaan sitten uuden perheenjäsenen 11-vuotiaasta sinertävän hopeisesta Ford Focuksesta :)

Lauantaina ajeltiin sitten Severin kanssa Siilinjärvelle ja käytiin moikkaamassa Sannan tyttöjä :) Seppellä oli niiiin kivaa kun oli pitkästä aikaa lapinkoirakavereita leikkimään :)


Nopean Siilinjärvipyrähdyksen jälkeen suunnattiin Kuopioon luennolle ja verikokeiden ottoon. Severistä otettiin PRA prcd- ja Pompen-geenitestit, nyt sitten vähän jännäillään tuloksia :) Verikokeiden jälkeen minä lähdin katsomaan lappalaisten jalostustarkastuksia, joissa sitten tulikin nähtyä pari ihan komiaa lapinkoiraurosta. Nyt jos olisi vain se passeli narttu.. :P
Ilta oli kyllä turhan lyhyt, jotenkin se aika vaan tuppaa juoksemaan kun on mukavaa!

Sunnuntaina nukuksin vähän pidempään kuin Sanna ja matkailin Severin ja Raijan kanssa Sorsasaloon näyttelyyn vähän ennen kehien alkua. Muutamat kuvat tuli siinä räpsittyä, ei kyllä ihan minun taidoille passeli keli ollut tällä(kään) kertaa.
Suomenlapinkoirauroksilla (ja pennuilla) oli tullut tuomarinmuutos, eikä oikein ollut minkäänlaista hajua mitä sieltä nyt sitten tulee. Siinä kehiä katsellessa spekuloin kaikkea H:n ja SA:n väliltä.

Raija pyörähti isompien narttupentujen kehässä ja sijoittui hienosti neljänneksi :)

Severi oli häntäpäässä avoimen uroksia, joita oli 21 ilmoitettu ja kaikki paikalla. Tuomarilla oli ihan mielenkiintoinen arvostelulinja ja meidän onneksi ei ollut ns. turkkituomari, eli ei laskenut laatuarvostelua puuttuvan pohjavillan takia. Kehän pohja oli aivan jäätä enkä pystynyt juoksuttamaan Severiä normaaliin vauhtiin, vaan mentiin enemmän töpöttävää tahtia. Harmillista sinällään, koska yksi Severin parhaita puolia on se sen sivuliike. Päätin myöskin esittää Severin normaalista poikkeavaan tapaan ja pitää häntää selän päällä. En tiedä oliko sillä vaikutusta laatuarvosteluun, mutta kyllähän se hännän nostaminen kunnolla selän päälle tekee heti ison muutoksen. Vaikka Severin rullahäntä onkin hieno ;)
Hienosti Severillä meni: AVO ERI2 SA! Oli se ihan huimaa, koska taakse jäi useampi uros, joka menestyy yleensä Severiä selvästi paremmin. Uroksen leima oli selvästi tärkeä ja samoin liike. Luokan voittaneen koiran ja Severin välillä ratkaisi nimenomaan se liike.
"Musta vaaleanruskein merkein, keskikokoinen. Hyvät mittasuhteet, hieman kevyttyyppinen. Oikeanmuotoinen pää, kalloon toivoisin hieman leveyttä. Sopiva runko. Keskivahva raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Oikea turkin laatu. Hyvä hännän asento. Normaali liike, samoin käytös."






Myös Kiti pyörähti viime viikonloppuna kehässä, mutta Viron puolella. Lauantaina neiti oli JUN ERI1, sunnuntaina taasen sai mukaansa koko potin: JUN ERI1 SA ROP-JUN JSERT PN1 ja ROP :) Ainoa muru-mittelihän neiti oli, mutta mitäs sen väliä ;D
Kehäkokemusta neiti kuulopuheiden mukaan tarvitsee, enkä oikeastaan sitä epäilekään. Olen vähän suunnitellut että ilmoitan Kitin myös Lahti KV:seen, joten toivon että päästäisiin edes kertaalleen mätsäriin ennen sitä :P

Tällä hetkellä suunniteltu aktiviteettikalenteri toukokuun lopulle asti näyttää tällä hetkellä tältä:
01.03. Kouvola RN (Severi)
29.03. Saarijärvi RN (Severi, harkinnassa)
18.04. Vesilahti RN (Severi, Kiti)
27.04. Lahti KV (Kiti)
01.05. Rally-toko, Ylöjärvi (Severi, Kiti, harkinnassa)
03.05. Tampere KV (Severi, Kiti)
13.05. Rally-toko, Muurame (Severi, Kiti)
25.05. Tuuri KR (Kiti)
29.05. Rally-toko, Janakkala (Severi, Kiti, Hippa tai Ruovesi RN, riippuen lapinkoirien tuomarista)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti