14.5.2012

12.-13.5. Tampere KV

Viikonloppu kului Tampere KV:ssa.

Lauantaina käytiin puudelijengin kanssa, mukana Hipan lisäksi Eemeli ja Viljami. Viljami pyörähti toista kertaa valioluokassa kolmen vuoden tauon jälkeen tuloksella VAL EH VAK3. Eemeli kävi jälleen veteraaneissa tuloksella VET ERI VEK1 ROP VET.

Hippa pyörähti avoimessa kolmen muun nartun kanssa ja oli ainoa EH:n saanut (muille ERI). Ihan miellyttävä tuomari, mutta vähän ihmetytti kun ei Hippaa juoksuttanut yksilöarvostelussa erikseen, muita juoksutti kyllä..
Tuloksena siis AVO EH AVK4, tuomarina Bruno Nodalli Italiasta.

"Compact body, good neck, a bit evey(?) head, I'd prefer more chilled & pigmentation, good shoulders & topline, more angulations behind, a little bit too low tailset, tail too much arched, good texture."

Neiti jaksoi esiintyä hienosti, yksilöarvostelussa olisi takana olleet asiat kiinnostaneet hirveästi ja vähän rullalla sitten oltiin siinä seisoskellessa välillä :D



Sunnuntaina kävin kahdestaan Severin kanssa. Avoimeen oli ilmoitettu 6 urosta, joista kaksi olikin sitten siirtynyt valioluokkaan. Severi esiintyi omaan tapaansa hienosti ja seisoskeli koirapatsaana. Karvattomuudesta huolimatta tuomari palkitsi Seppen avoimen luokan parhaana uroksena ja lopputuloksena AVO ERI AVK1 SA vaSERT! Paras uros-kehään 21 uroksesta pääsi vain viisi ja näistä Severi sitten jäi viimeiseksi ainakin osittain karvatilanteen vuoksi.

"Musta merkein. Hyvä koko. Riittävän jykevä pää. Jäntevä runko, voisi olla hieman täyteläisempi. Hyvä raajaluusto ja kulmaukset. Turkki ei aivan parhaimmillaan. Hyvä luonne ja liike."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti