12.5.2013

11.5. toko Lempäälä

Jeps. Tänään startattiin hyvissä fiiliksissä kohti tokokoetta, jossa tuomarina toimi Aino Juhantalo. Tätä tuomaria olen yrittänyt bongata jo jonkin aikaa. Käytiin toinen virallinen koe hänen tuomaroimanaan ja silloin jäi hyvä fiilis tuomarista, joskaan ei koirasta (pisterivi tuolloin alokkaasta 10-0-7-7-10-10-8-10-8).

Päivä oli aurinkoinen ja yllättävän kuuma ja kun oltiin ehditty ilmoittautua ja vähän katsastaa kenttää, niin huomasin että molemmat voittajaluokan koirakot olivat jääneet pois. Ja eikun koira autosta ja vähän käppästelemään. Liekö muutama minuutti ehditty kävellä kun jo huutelivat että avoin saa valmistautua. Vähän siinä ehti yrittää tuskanhiki pyrkiä otsalle, mutta onneksi ehdittiin kuitenkin hömppäämään ennen kokeen alkua.

Jo heti alkuun kun lähdettiin tuomaria ja kehää kohti, niin Severi tuntui muuttuvan ihan täysin lahnaksi.

Paikkamakuu 7,5 - Meni jo heti alkuun kyljelleen, oli noussut istumaan ja mennyt takaisin maahan (toiselle kyljelleen) ja sokerina pohjalla oli kuulemma nuuskutellut paljon. Nousi maasta perusasentoon ensimmäisellä käskyllä vaikka oli kyljellään eikä ohi mennyt hevonen häirinnyt. Että ehkä siinä oli sit jotain hyvääkin.

Seuraaminen 8 - Ei tuntunut kasin seuraamiselta. Käännökset oli jälleen kerran ihan karseita vaikka yritin keskittyä niihin erityisen paljon. Paikka eli paljon. Pitkä seuraamiskaavio ja paljon pysähtymisiä.

Maahanmeno 8,5 - Mä tarkistin että koira meni maahan. En vaan luottanut kun on ollut vähän ongelmaa tällä saralla viime aikoina. Nousi maasta ekalla käskyllä, jeee.

Luoksetulo 0 - Varasti hetken ennen liikkurin käskyä. Pysähdys venyi ja oli vino. En oikeestaan tiedä miksi edes tein koko liikettä.

Seisominen 8 - Seuraaminen oli ihan karmeeta, muuten ihan jees.

Nouto 0 - Varasti kapulalle odottamiskäskystä huolimatta. Muuten kiva nouto ja luovutuksen peruasento ei ollut kamalan vino.

Kaukokäskyt 6 - Jäi kyljelleen maahan, kolmeen ensimmäiseen vaihtoon kaksi käskyä.

Hyppy 0 - Kolme käskyä ja lopuksi kävin ohjaamassa sen hyppäämään. Loppupätkä oli ihan hyvä.

Kokonaisvaikutus 8 - Kivasti käskytän ja koirastakin antoi jotain positiivista palautetta. En vaan enää muista.

AVO 97,5p., sijoitus 6/9.
Yksikään avoimen koirakko ei tehnyt ykköstä ja tuomarilta ei todellakaan helpolla saanut 9-10. Muutamista pisteytyksistä muiden koirakoiden osalta olin vähän yllättynyt, mutta jokainen tavallaan. Olisi myös ollut ihan jees saada palautetta siitä, minkä takia esim. maahanmenossa lähti se 1,5 pistettä, tuskin kokonaan siitä mun katsomisesta.
Ja tosiaan, koira tuntui aivan kauhealta lahnalta varsinkin liikkeiden välillä ja perusasentoon pyytäessä. Sinällään kyllä teki ihan iloisesti ja kivalla ilmeellä sen minkä teki, liekö sitten kuumuus tehnyt vai mikä. Mene ja tiedä.

Seuraava koe onkin jo 18.5. Pirkkalassa ja tuomarina Jaana Tala, jolla käytiin eka virallinen koe..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti