15.9.2013

Pentujen terveisiä.

Pitkä väli on tullut pentupäivityksiin. Tilanne on pysynyt samana, kaikki kolme etsivät omaa kotiaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kirppu on kolmikosta se potentiaalisin harrastuskoiran alku. Mortti ja Haiku jännittävät himppasen uusia juttuja, mutta eivät nekään ihan vässyköitä ole.
Viime viikonloppuna tehtiin ekaa kertaa pennuille verijälkeä, Mortti ja Haiku hoksasivat jutun juonen noin 5 metriä ennen loppupalkkaa kun Kirppu taas veti koko 20m jäljen ihan suorilta. Kirppu ainakin ekalla kerralla teki jäljen enemmän ilmavainulla.

Muuten pentuset on viettäneet ihan vaan kotikoiran elämää, syövät, leikkivät, juoksevat ja nukkuvat. Säkäkorkeuksia on mittailtu ja vaikuttaisi siltä että Haiku jää kutakuinkin samankokoiseksi kuin Hippa (ehkä jopa sentin-pari pienemmäksikin), pojat kasvavat todennäköisesti 60-65cm välille.

Kaikki kolme ovat iloisia, pirteitä ja vauhdikkaita koiran alkuja, tykkäävät leikkiä leluilla, tykkäävät pusutella ja olla kainalossa.

Kuvapostausta tulee blogiin jossain vaiheessa kunhan ehdin ja jaksan käsittelemään kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti