7.6.2014

7.6. möllitoko, Tampere

Käytiin tänään Kitin kanssa testaamassa siipiä möllitokojen merkeissä. Oltiin paikalla hyvissä ajoin ja möllialokas alkoikin vasta alokkaan jälkeen, joten odottelua oli melko pitkälti. Kiti oli mölleissä ensimmäisenä, mikä oli ihan jees kun oltiin paikkamakuussa reunassa ja sitä ei olla ryhmäliikkeenä koskaan treenattu.

Luoksepäästävyys 10 - Lähti vastaan ja tunki pusuttelemaan, mutta se oli ihan odotettavissa koska ei olla koskaan tätä treenattu ja Kiti vaan rakastaa ihmisiä.
Paikalla makaaminen 9 - Pisteen vähennys kahdesta maahanmenokäskystä, ei ollut kuulolla käskyttäessä. Luoksepäästävyyden ja paikkamakuun alkamisen välistä odottelua pitää selvästi harjoitella, ei pienellä sähikäisellä ole malttia vielä odotella.
Seuraaminen kytkettynä 9 - Oli ihan jees, viimeinen perusasento jäi. Ollaan keskitytty seuraamiseen eikä perusasentoihin, joten ne on vielä hakusessa seuraamisen yhteydessä.
Maahameno 9 - Tarvitsi maasta nousemiseen toisen käskyn. Se tuntuu olevan vaikeaa Kitillekin. Seuraamisessa jätätti hieman eikä oikein tuntunut olevan kuulolla.
Luoksetulo 9,5 - Veikkaan että puolikas lähti siitä, kun törmäsi mun jalkaan kääntäessään itsensä perusasentoon.
Seisominen 9,5 - Valui hieman pysähtyessä, siitä puolikas pois. Olisi pitänyt palkata ennen tätä jotta olisi ollut kuulolla paremmin. Seuraamisen paikka oli hyvä, mutta oli löysää.
Seuraaminen vapaana 8,5 - Olisi pitänyt palkata ennen tätä seuraamista. Ei ollut oikein kuulolla, tuli lähinnä mukana.
Estehyppy 0 - Puolivahingossa nollasin. Hyppäsi käsiohjauksella hyvin, seisahtui ja hyppäsi takaisin. Ohjasin sitten hyppäämään uudestaan ja loppu meni nätisti. Kuulemma olisi 6 saanut jos en olisi hypyttänyt takaisin esteen toiselle puolelle. Tärkeintä nyt kuitenkin oli se että saatiin siihen onnistunut suoriutus.
Kokonaisvaikutus 10 - Kivan näköistä tekemistä, koira on hyvin hanskassa ja kuulemma näki että on nuori koira vielä.
Yhteensä pisteitä kasautui ykköstuloksen verran, 164,5p. ja sijoitus 6/6.

Pitkä odotus ja puuhastelu odotellessa ihan selvästi näkyi väsymyksenä. Hyvä meno oli kuitenkin, Severi olisi samalla odotus- ja puuhasteluajalla ollut aivan lahnana kehässä.

Tosi mukavat kisailut oli ja kyllä täytyy olla hurjan tyytyväinen että näin vähällä treenimäärällä ollaan jo näin pitkällä menossa! Mahtava pikkuotus tuo on :) Vähän jo olen mietiskellyt että ehkä me joskus sinne EVL:n... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti