3.10.2015

Hups...

Mitenkäs tässä on näin käynyt että blogi ja kotisivut ovat täysin unholaan jääneet. Huuupsista.

Noh. Kyllähän vuoteen on jotain pientä ja isompaa mahtunut. Hirveästi ei olla mitään tehty tai missään käyty, mutta kasataas nyt vähän kuulumisia.

Severin kanssa käytiin viime vuoden marraskuussa rally-tokon rotumestaruuksissa ainoana voittajaluokan koirakkona. Tulokseen asti ei ylletty, mutta tuomarin palkinto saatiin. Parissa näyttelyssä ollaan pyörähdetty, molemmissa ERI ilman SA:ta. Parit oman seuran agiepikset ollaan käyty, kesällä yllettiin tulokseen ja syksyn seuramestiksissä komeasti keskeytettiin kun joku jätti korvat kotiin. Myös yhdessä mätsissä pyörähdettiin tuloksella PUN2.
Niin joo! Seppe täytti 6v.


Jos Severin kanssa ei olla tehty mitään, niin Hipan kanssa vielä vähemmän! Hippa on ollut täysin oloneuvoksena, vähän puuhasteltu muka tokoa ja agiakin muka pikkuisen. Juoksunkin neiti teki, sitä odoteltiin piiitkään.

Hipan pennut, tai oikeastaan niiden omistajat, on olleet ihanan aktiivisia. Näyttelysaralla on tullut hienoja tuloksia: Kirppu valioitui syyskuun alussa. Rommi ja Haiku on molemmat sertiä vaille valioita. Metku on saanut myös sertin. Jemmakin on pyörähtänyt parissa kehässä tuloksilla H ja EH.
Sekä Metku että Jemma on käyneet terveystarkastuksissa, molemmilla kyynärät 0/0 ja lonkat A/A, Jemmalla myös selkä kuvattu ja lausuttu terveeksi :)
Metku pyörähti kesällä MH-kuvauksessa ja suoriutui hyväksytysti hommasta :) Oli mielenkiintoista katsottavaa ja kyllä sen Hipan pennuksi tunnisti :D

 Kirppu, Haiku ja Metku 14.5.15 // Kirppu (14.5.15 NUO ERI2)

Jemma, Kirppu, Haiku ja Metku 6.9.2015 Tampereen ryhmiksessä.
(Jemma AVO H, Kirppu AVO EH1, Haiku AVO ERI1 SA PN1 VSP SERT, Metku AVO EH2)


Ystävämme Kiti pääsi puudelien joukkoon tokokurssille keväällä ja agiakin on kovasti treenattu. Muutamassa näyttelyssä on pyörähdetty, kertaalleen yllettiin varaSERTille. Parit oman seuran agiepikset ollaan myös käyty, kesällä sijoitus oli kolmas ja syksyn seuramestiksissä rapsahti ensimmäinen (toivon mukaan ei viimeinen) voitto mölliluokasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti